Skip to content

Omatoimiretkeilijälle

Pyhiä Polkuja voi kulkea myös omatoimisesti. Reitti on merkitty Oronmyllyltä Enonkoskelle oranssipäisillä tolpilla. Tällä hetkellä tolppien avulla on helpompi vaeltaa Oronmyllyltä Enonkoskelle päin kuin päinvastaiseen suuntaan. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus tihentää tolpitusta niin, että reitti on kuljettavissa molempiin suuntiin.

Tässä Google Mapsilla tehty kartta Oronmylly-Enonkoski-reitistä:

PPtolppa

 

Oronmyllyltä Putikkoon 20 km

Reitti alkaa Oronmyllyn leirikeskuksen pihasta. Orolla voi tarvittaessa yöpyä ennen vaellukselle starttaamista tai jos tulet junalla Parikkalan asemalle ja kävelet sieltä Oronmyllylle 12 km. Leirikeskuksessa on myös mahdollisuus ruokailuun. Kirkossa voi hiljentyä ennen matkalle lähtöä.

Matkalla on kaunis kuusikko polkuineen ja metsälampi. Metsälammen jälkeen voi pitää tauon maatalon pihalla, jonka peltoja ja metsiä ylitetään. Tästä RUHVANASSA sijaitsevasta talosta löytyy yksityinen tinasotilasmuseo, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, jos vain isäntäväki on kotona.

Seuraava sopiva taukopaikka voi olla SOPENMÄELLÄ, josta löytyy ihastuttava yksityiskäytössä oleva eläkeläispariskunnan pihapiiri. Isäntä on rakennellut oman maatalous- ym. museon, jota voi katsella. Pihassa on laavu, jossa voi paistella makkaraa. Paikkaa ei voi ohittaa huomaamatta. Kohteliasta on soittaa isäntäväelle etukäteen. Talonväen yhteystiedot saa Pyhät Polut ry:ltä.

Putikkoon saavutaan ensin maatalon pihan viertä sillalle, joka johtaa Putikon vanhalle sahalle ja sen pihan läpi radan yli ja maantielle. Putikon kylään kannattaa tutustua huolella. Putikon saviseppä Hannu Sairanen kertoo mielellään Putikon historiasta. Savisepän löytää tietysti savipajastaan vanhalta Putikon rautatieasemalta.

Majoittuminen Putikon Hovi: http://www.putikonhovi.fi/majoitus.html

Putikosta Punkaharjulle Tuunaansalmeen 15 km

Putikosta kävellään Vanhatietä pitkin Punkasalmeen eli Punkaharjun keskustaan n. 6,5 km. Keskustassa on ruokapaikkoja ja kauppoja, josta saa juoma- ja evästäydennystä. Kirkkokin löytyy hiljentymistä varten.

Matka jatkuu Punkasalmesta Tuunaansalmeen. Reitti kulkee kauniin harjualueen kautta, josta löytyy kesäkioski, uimaranta ja Lusto. Tuunaansalmessa on Johanna Oraksen taidenäyttely, jos kaipaa lisää kulttuurikohteita.

Punkaharjulla on useita hyviä yöpymispaikkoja:

Hotelli Punkaharju http://hotellipunkaharju.fi/
Harjutie 596, 58450 Punkaharju, p. 015 511 311
Tarinoita Punkaharjulta: http://hotellipunkaharju.fi/category/tarinat/historia/

Kruunupuisto http://www.kruunupuisto.fi/
Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju, p. 020 763 9130

Punkaharju Resort http://www.punkaharjuresort.fi/
Tuunaansaarentie 4, 58450 Punkaharju

Matkailukeskus Harjun Portti  http://www.harjunportti.fi/
Tuunaansaarentie 2, 58450 Punkaharju, p. 044 755 0382

Tuunaansalmesta Kerimäelle 25 km

Heikkalahdessa n. 7 km Tuunaansalmesta, on ravintola (Hiekkalahdentie 128, 58430 Kulennoinen), jossa voi ruokailla. Vähän matkaa tästä eteenpäin löytyy Harjunmaja, josta löytyy keittokatos ja huussi.

Kerimäellä kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa maailman suurimpaan puukirkkoon. Kerimäen keskustasta kannattaa hankkia evästäydennystä, sillä seuraavat kaupat sijaitsevat vasta Enonkoskella.

Majoituspaikkoja Kerimäellä:

Wanhan apteekin majataloa http://www.katrianna.fi/majoitus
Ristisolantie 1, Kerimäki  58200, p. 015 543112.

Hotelli Herttua http://www.herttua.fi/
Veneenniementie 64, Kerimäki p. 015 769 900

Kaukalinna http://www.via.fi/index.php?sivusto=via-akatemia&luokka=kaukalinna
Viitamäentie 189, 58200 Kerimäki p. 040 825 5165 / Sinikka Juntura.

Kerimäki Vetojärvi/Polvikoski 23 -25 km

Tällä osuudella ei ole kauppoja tai mahdollisuutta saada juomatäydennystä ellei rohkeasti uskalla mennä koputtelemaan talojen ovia ja pyytämään. Täällä päin Suomea tämäkin on mahdollista.

Alkumatkasta voi tutustua vanhoihin karsikkokiviin Karsikkokiventien varressa opastaulujen avulla. Jos kuljet tarkkana, saatat törmätä myös poroihin. Kuikkamäellä, noin 6 km tv-antennilta, on maitolaituri, jossa on kiva pitää taukoa. Kuikkamäeltä vähän eteenpäin oikealla on Saaranlampi, jossa on liikkuva saari. Siinä on myös hyvä taukopaikka. Loppumatka huipentuu idylliseen maalaismaisemaan ja kuusimetsään, jossa voi pohtia pahkafilosofiaa.

Yöpymistä varten löytyy mökkimajoitusta seuraavasti:

Aki Virolainen 0440996777 eli Koivukumpu/Vetojärven mökit
Pertti Makkonen 044-3476270
Makkosen lomamökit 0440-674 602

Vaihtoehtona on myös yöpyä Polvikosken laavulla. Koskesta saa vettä, mutta se pitää tietysti keittää ennen juomista.

 

Vetojärvi/Polvikoski Enonkoski 15 km

Tällä välillä on useita laavuja ja hyviä taukopaikkoja:

  • Horapin laavu 4,2 km Polvikosken laavulta
  • Koskitaipale 2,1 km Horapin laavulta
  • Venetaival 2,5 km Koskitaipaleelta

Reitin päätepiste on Enonkosken kaarisilta. Enonkosken kirkko on auki ainakin sunnuntaisin klo 10-11.30. Ruokapaikkoja löytyy ainakin Enonhovi, josta saa erittäin hyvää ruokaa, vaikka talo alkaa näyttää jo aika nuhjuiselta. Enonhovista voisi kysyä mahdollisuutta peseytymiseen. Siinä on myös mahdollista yöpyä, jos haluaa jäädä Enonkoskelle pidemmäksi aikaa.
http://www.norppateam.com/enonhovi/
Urheilukentäntie 1, 58175 ENONKOSKI p. 015 479 431, 0400 718 682

Paluumatka Eonkoskelta Parikkalaan

Enonkoskelta pääsee linja-autolla Savonlinnaan arkipäivisin klo 14.05 (tarkista aika!) lähtevällä autolla. Viikonloppuisin on turvauduttava taksikyytiin. Savonlinnasta pääsee kiskobussilla takaisin Parikkalaan.

 

Pyhät Polut rietti Oronmyllyltä Enonkoskelle n. 100 km