Skip to content

Kuukausi: marraskuu 2018

Vaellustoveri Tuomo Kautosen muistokirjoitus

Posted in Yleinen

Tuomo Kautonen syntyi Enonkoskella 19.12.1947  ja kuoli Savonlinnassa 3.11.2018

—-

Tuomo Kautosen viimeinen vaellus

Tuomo kesän 2010 Imatra-Enonkoski-vaelluksen ”perämiehenä”
—-
Enonkoskelainen Tuomo Kautonen teki elämäntyönsä maitoalan moniosaajana Varkauden ja Joensuun meijereissä (1975-2002).  Tuomo vastasi maidon laadusta, kuljetuksesta ja markkinoinnista. Eläkkeelle siirryttyään hän palasi Enonkoskelle ja toimi kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen puheenjohtajana (2002-2014).  Tuomo Kautosesta tuli Pyhät Polut ry:n pyhiinvaellustoiminnan avainhenkilö ja  hallituksen jäsen. Enonkoski avautui maailmalle. Tuomo toisti usein tuttua lausetta: ”Kaikki polut vievät Enonkoskelle.”
—-
Tuomo Kautonen oli moniosaaja. Ahkera kynä löysi hänestä lehtikirjoittajan paljastamalla suvun kirjoittajageenit.  Ne vahvistivat oman ammattialan tarkkaa tuntemista.  Muistan miten Tuomo kerran  luetteli tuottamiensa lehtijuttujen määrää, joita riitti. Tuomo ei pyöritellyt kynää kehuakseen vaan kertoakseen mitä tarkoittaa sanan paino ja ammattitaito.
—-
Tuomossa oli ripaus ammattimiehen itsetietoisuutta, siteeksi ylpeyttäkin, mutta kaikkia muita ominaisuuksia enemmän hänessä oli palvelualttiutta. Tuomon tupa ja kesäpappila Rovastila ovat rajanaapureita. Hyvän naapurin tunnistaa siitä, että häntä uskaltaa vaivata, hänen puoleensa voi aina tarvittaessa kääntyä. Tuomoa tarvittiin aina.—-
—-
Naapureiden lisäksi Tuomon palveluista saivat nauttia kyläläiset, matkailijat, ja erityisesti pyhien polkujen vaeltajat. Tuomo todisti, että kaikki polut johtavat juuri Enonkosken museosillalle.
—-
Tuomo oli kunnanhallinnon  ja pyhien polkujen kekseliäs voima. Hän oli polkujen avaaja, merkitsijä, kulkija, opastaja ja tietäjä. Milloin tarvittiin soutajaa tai noutajaa, Tuomo oli valmis. Polku oli Tuomon valtatie, sauva kädessä, reppuselässä, pilke silmäkulmassa savolainen lupsakkuus löysi Tuomossa hiljaisen ja kauniin muodon.
—-
Tuomolla oli monta roolia, runsaasti luottamusta, aulista antautumista. Välillä vaellusryhmät saivat kirkossa kuunnella Tuomon puhetta,  kun hän kunnanisänä otti vaeltajavieraat tyylikkäästi vastaan. Välillä hän itse kulki vaellusjoukon kärjessä polun aukaisijana, välillä viimeisenä, huolehtijana. Tuomo osasi ottaa sen paikan missä miestä eniten tarvittiin.
—-
Tuomo rakasti luontoa. Tuomolle tuttuja olivat maat ja vedet, maisemat ja mannut. Kosket, kodat, laavut, metsät, marjat, aidat, aitat, veneet, kanootit. Vaeltamalla, hiihtämällä, soutamalla, melomalla –  Tuomon tavalla – hyvällä tuulella.
—-
Tuomon reppu on nyt naulassa, sielu kohti taivasta. Tekopyhyyttä ei Tuomo tuntenut. Usein katse erotti hänet Enonkosken kirkon urkuparvelta, Kautosten kantapaikalta. Rehdin miehen tuntee siitä, että puheen kääntyessä Jeesukseen pää ei käänny pois eikä tule nolo olo. Ristin voima kantaa. Tuomo kantoi seurakuntavastuunsa arvokkaasti.
—-
Sairaalassa lauloimme Tuomon vuoteen äärellä siioninvirren:
”Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän: Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran.” (Sv 243:4).

Rovasti Veli-Matti Hynninen
(Kirjoittaja on Tuomo Kautosen vaellustoveri, kesänaapuri, Enonkosken kuntakummi)

Vaellussauva viimeiselle matkalle